Ensi-ilta tuli ja meni ja festareilta Turkuun lähti Kittilän Keltainen pallo. Nuori Näyttämö oli tapahtumana ihana, saimme uusia kavereita ja viikonloppu oli tietenkin täynnä upeaa teatteria.
Young Art IV harjoitteli ahkerasti lähes joka ilta enskariviikolla ja veti kaikkensa. Jäi hyvä fiilis esityksestä...
Jota jälleen sunnuntaina pääsette seuraamaan! Rovaniemellä ylioppilasteatteri Wiljamissa sunnuntaina 3.5 klo 18.00 Young Art IV vetää viimeisen kerran Zoon. (Sitä ennen nähtävissä myös Rimpparemmin tanssiesityksiä ja sen jälkeen H-Moilasten Senga Sengana.) Saapukaa ihmeessä paikalle, mikäli mahdollista, liput maksavat vaivaiset 8€.
- Hanna
torstai 30. huhtikuuta 2015
tiistai 24. helmikuuta 2015
23.2.2015
Viime maanantaiden aikana ollaan käyty kohtauksia pikkuhiljaa
ja varmasti. Enää hiomista, hiomista, hiomista, sekä ehkä rahtusen vielä parin
pikkureplan kertaamista. Hyvin alkaa olla hanskassa, ehkä kohta päästään
vetämään alusta loppuun.
Lauantain extraharkoissa selvennettiin hahmojen välisiä suhteita
ja hiukan konemaisuuksia sekä kokeiltiin vähän äänimaailmaa. Harkkojen jälkeen
juhlittiin alimiehistöllä marraskuusta joulukuuhun syntyneiden jäsenten
synttäreitä Amarillossa. Saimme tarjoilijaltamme paljon onnentoivotuksia Zoohon
sekä paranemisia Assille.
Johanna kävi juttelemassa pari viikkoa sitten lavasteista,
puvustuksesta ja vähän muusta.
Ja koska mystinen kävely pitkin lavaa saa Liisan puolesta
luvan loppua, me aletaan treenata tästä eteenpäin kengät jalassa. Eli
hiihtoloman jälkeen tennarit harkkoihin.
Liisan mystinen kävely... |
.. sekä Liisan mystinen juoksu. |
Hyvin menestytään ja edetään. Viisikymmentäyksi päivää esitykseen.
- Hanna
Kuvat: Linnea
Kuvat: Linnea
perjantai 30. tammikuuta 2015
Katsaus marraskuuhun
Blogin päivittely on meiltä hieman jäänyt viime aikoina.. Lomilta on
palattu takaisin kovan reenaamisen pariin, ja nyt otetaan vielä
pikakatsaus viime syksyn tapahtumiin!
Joulun alla pistettii suut makiaks. :) |
Kinkku joulupöydässä. |
Tonttutytöt Hanna ja Assi |
Fairy!! |
Kleenex! |
Fairy, Ajax ja Jaffa |
Ohjaajan sukka, paras sukka |
Assi ja Nora |
Malla ja Iina |
Kohtaus käyntiin! |
Kaffe ja Pepsi |
Alkuharjoituksia |
Kleenex ja Nessu |
''Daaa?'' |
Nora! |
Kiitos! Kuvat ja teksti: Linnea |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)